Miami South Beach

Siitä tuli pitkä, pitkä päivä. Meidän hotelliin (Hotel Astor) kuului ennalta mainostettu aamupala huoneen hintaan. Se oli yksi syy valita tuo hotelli, koska nappulan kanssa reissatessa aamupalan etsimiseen ei voi hukata yhtään ylimääräistä minuuttia.

Aamupala oli kahta erilaista muroa, croissant tai bagel ja yhtä leikkelettä tai juustoa. Kahvia ei ollut, eikä mehua. Hedelmäsalaattikulhossa oli käyneitä hedelmiä ja jogurttipuolella oli tarjolla ainoastaan kreikkalaista mustikkajogurttia light-versiona. Styrox-astiat ja tyhjiä tarjoilukulhoja. Voi Jeesuksen perkele. Onneksi nappulalle kelpasi corn flakesit ja kerrosta ylempänä sijaitsevasta aulasta sai automaatista yhden kupin lähes juotavaa kahvia. Paitsi Paz ei, sen kohdalla pavut loppuivat ja tuloksena oli litku, joka olisi saanut teenkin näyttämään espressolta.

Koska nälkä jäi aamupalan jälkeen, me lähdimme kävelemään ja katselemaan maisemia South Beachilla. Piti vähän nostalgoida ja muistella sitä keikkaa, kun kävimme täällä kahdestaan ennen nappulan syntymää, ja yövyimme aivan hillittömän halvalla luxushotellin poreammeellisessa kattohuoneistossa. Vaikka ei tuo nykyinenkään huone mikään huono ole, ammeessakin näytti olevan poremahdollisuus – harmi vain, että kuumaa vettä ei tullut.

Olin aiemmin törmännyt Trip Advisorissa Diner 11th street -nimiseen ruokapaikkaan, jota kehuttiin ihan ok paikaksi aamiaisen ja lounaan suhteen. Kun se nyt sattui olemaan parin korttelin päässä meidän hotellista, me mentiin sinne jatkamaan vajaaksi jäänyttä aamiaista. Sisustus oli ihana, 50-luvun dinerin tyylinen keinonahkaloosheineen ja kromattuine baarijakkaroineen, henkilökunta oli jenkkien tyyliin kohteliasta ja kaikki natsasi hyvin yhteen. Minä otin etelän kanaa, Paz possunkyljyksiä ja beibille tilattiin kananugetteja lisukkeineen. Lopulta neito söi minun mac´n cheesen, ja me kaikki syötiin uppopaistettua ruokaa. Verisuonet kiittää ja kumartaa. Mutta olihan siinä paikassa unelman makuinen mansikkapirtelö runsaalla kermavaahdolla. Yksi ainoa pirtelö riitti ihan reilusti kolmelle tyypille nostamaan verensokerit sellaisiksi, että rauha ja rakkaus olivat ainoa vaihtoehto.

Lounaan jälkeen lähdimme etsimään apteekkia. Koska minulla oli suunnistusvastuu, se tarkoitti, että ensin käveltiin reippaasti väärään suuntaan. Hiki lensi ja parisuhde oli koetuksella, mutta kun ensimmäinen CVS Pharmacy tuli vastaan, sain sieltä kaipaamani 5mg melatoniinit ja B&J´s Cherry Garcia-jäätelöä – kipin kapin takaisin hotellille nauttimaan jälkiruokaa ja käyttämään nappulaa vessassa.

Siinä ehdittiin lomailla ihan tuntitolkulla – minä luin kirjaa ja Paz otti välikuolemaa sängyssä ja nappula seikkaili internetin ihmeellisessä maailmassa. Siivooja yritti tulla huoneeseen joskus neljän aikaan, mutta emme jaksaneet lähteä vielä silloin evakkoon, joten annoimme hänen tyhjentää roskikset ja muuten huone sai olla meidän aikaan saamassa kuosissa lopun aikaa. '

Varaus Fogo de Chaoon oli klo 17.30 ja urhoollisesti kävelimme sinne. Matkaa oli vähän yli kilometri – lämpöä yli 25 astetta ja taas hikoiltiin. Mutta olimme oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja Vuoden Vaimo -titteli oli ansaittu. Lihaa tuotiin pöytään kaikissa eri muodoissaan, meille tehtiin uusi, raikas kastike (joka muuten oli aivan hillittömän hyvää!), tarjoilijoita oli parhaillaan puolenkymmentä katsomassa meidän perään ja me onnettomat unohdettiin ipad hotellille, joten nappulalla ei olleet asiat hyvin. Onneksi tyttö-riepu on oppinut viihdyttämään itseään ja hän aloitti tanssishown heti oman ruokailunsa jälkeen.. Tärkeintä kuitenkin oli, että ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi! Tuossa ravintolassa ideana on se, että alkuun on buffet-tyyppinen salaattipöytä. Minä sain valita kaikkea tuoretta ja etikkaan säilöttyä vihreää ja Paz panosti leikkeleisiin, juustoon ja kalaan. Sen jälkeen pöytään tuodaan perunakroketteja, keittobanaaneita ja perunamuusia, joiden lisukkeeksi tarjoillaan eri muodossa grillattuja lihoja. Oli kanaa, nautaa ja possua (Philadelphian ravintolassa oli myös lammasta, mutta se tuntui puuttuvan Miamin valikoimista tai sitten vaan meillä oli punainen puoli lapusta esillä väärään aikaan). Pöydässä olevalla kortilla, jossa on punainen ja vihreä puoli, kerrotaan tarjoilijoille, haluammeko lisää eri lihoja vai emme.

Ja niitä lihoja syötiin ihan liikaa. Mutta ihminenhän on siihen hommaan tehty. Ihan viimeisen tapin ähkyyn emme onneksi päätyneet, mutta aika lähelle sitä. Ruokailun (ja nuorison hermojen menettämisen) jälkeen kuittasimme 200 taalan (sis. ruokailun, pullon punaista viiniä ja yhden colan) plus tipit, laskun ja lähdimme kävelemään kohti hotellia Ocean streetia pitkin, samalla voitiin valokuvata muutama tärkeä kohde.