Kymmenen nopeaa päivää

Jossain Oulun kentän ja kodin välillä

Loma on nyt ohi ja matkalaukut tuli täysimääräisinä määränpäähän. Lämpö on enää vain etäinen muisto ja sisäinen kello on aivan sekaisin.

Pari sanaa yhteenvedoksi. Bahamalle kannattaa mennä ja varsinkin sille Blue Lagoonille. Paras kulkuneuvo Bahamalle pääsemiseen ei kuitenkaan ole Empress of the seas. Seuraavaan laivamatkaan minua saa puhua ympäri ihan kunnolla, sen verran kakkan maku suuhun jäi tuosta reissusta. Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja varannut meille muutaman lomapäivän ennen paluuta kotiin, muuten olisi saattanut kupolia kuumottaa vielä enemmän.

Orlandon alue on hauska ja nämä joulukuun alkupäivät ovat parhaat mahdolliset siellä vierailuun. Huvipuiston laitejonot eivät olleet ihan mahdottomia ja kaikki paikat on kuiten auki. Alennusmyyntejä oli vähän joka puolella, mutta jenkkien ostohysteria ilmeisesti rajoittuu joulua edeltävään viikkoon.

Auto oli aivan kauhea. Me annettiin sille lempinimi ”Lulla”. Se kulki kuin kuorma-

 auto ja oli jopa heidän mittapuullaan vähän liian iso parkkiruutuihin. Takaluukun automaattinen avaus tahi sulkeminen ei toiminut, joten sitä piti paukuttaa kuin vanhaa mersua. Lisäksi se kokonaishinta arveluttaa. Paz varasi tuon auton siksi, että siinä oli aivan hillitön tarjous – auto maksoi noin satasen päivä vaikka se oli julman suuri. Nyt kuiten noissa Hertzin kuiteissa näkyy, että vuokrauksen kokonaishinta olisi parin tonnin luokkaa. Tilanne vaatinee vielä sähköpostin jos toisenkin selvitäkseen. Lullaa tankattiin vain kerran, koska mailejakaan ei tullut kuin viitisensataa ja Paz osti siihen täyden tankin jo vuokratessa.

Miamissa oloa vaikeuttaa se, ettei sillä kylällä ole kunnon keskustaa. Tietty rantaa pitkin rullaillessa näkee vaikka ja minkälaista kuuhailijaa, mutta sellainen selkeä ajanviettopaikka ja pällistelyaukio puuttuu.

Orlandossa meidän hotelli Buena Vista Resort and Spa oli hyvä ja edullinen. Meillä oli oikea huoneisto käytössä, eli voitiin pestä reissussa rähjääntyneitä kamoja ja nauttia paikallisia herkkuja, kun aina ei jaksa ravintolaan lähteä. Uima-allas oli hyvä, vesi oli lämmintä (tosin altaan voisi pestä silloin tällöin ja uimareiden hygieniaan voisi kiinnittää tarkemmin huomiota) ja allasbaarissa oli hiljaista porukkaa. Rakennus on savuton, joten tupakointi hoidettiin parvekkeella ja salaa – kuten aika monesti ennenkin. Meillä ei kolmen yön majoituksen aikana käynyt siivooja kertaakaan, mutta pärjättiin silti. Kotona saatetaan tulla toimeen jopa viikkokausia ilman siivoamista =) Concierge-palvelu oli toimiva ja muutenkin sijainti Disneyn puiston lähellä oli ok.

Miamin lentokenttä on pinta-alaltaan hemmetin iso. Palloiltiin ensin D-terminaalissa, joka on heidän pääterminaali. Syy, minkä takia olimme isoimmaksi osaksi siellä, oli siellä ollut kentän ainoa tupakkapaikka ja se, että siellä oli edes jotain elämää. Mutta matka D-terminaalista Finnairin käyttämään E-terminaaliin oli pitkä. Ensin piti kävellä reilu matka ja sen jälkeen vielä tarvittiin junaa, että päästiin omille hoodeille. Suomen lennoilla on huomattavaa myös se, että tupakkapaikan yhteydessä oleva baari menee kiinni aikaisin. Joten nopeana saa olla jos mielii tuprutella ennen pitkää lentoa. E-terminaalissa on yksi kioski, yksi tax free -myymälä ja pari pizzapaikkaa. Eikä muuta. Joten siellä ei ilokseen tuntikausia hengaile.

Paluulennolla olimme Finnairin Comfort plus -luokassa. Siinä on 10cm enemmän jalkatilaa ja mukavuuspaketit valmiina odottamassa. Silmäsuojat tulivatkin tarpeeseen, kun nukuin vieressä istuneen virolaispojan kanssa päät yhdessä muutaman tunnin. Ruokailun ohessa meille tarjoiltiin (ihan ilmaiseksi) peräti kaksi lasia viiniä. Sen jälkeen juomia olisi voinut käydä ostamassa koneen peräosasta, neljäkymmentä penkkiriviä kauempaa. Ei käyty, pärjättiin ihan hyvin vesipullolla ja ruokailujen yhteydessä saatavilla juomilla. 

Eniten tuolta reissulta mulla tulee ikävä aurinkolaseja. Nyt ne seuraavan kerran kaivetaan esille joskus neljän- viiden kuukauden kuluttua. Aurinkorasvaa ei myöskään tarvita ainakaan puoleen vuoteen. Lämmin ilmasto teki heti ihmeitä minun nahkalleni, haljenneet sormenpäät paranivat päivässä. Nyt, Suomeen päästyä, ne todennäköisesti halkeavat taas yhtä nopeasti.

Valokuvia tuli otettua paljon ja onneksi sain pidettyä nämä tekstit suurin piirtein reaaliajassa, joten mitään olennaista ei kait unohtunut. Paz:n reissu meni vähän plörinäksi sen takia, että appiukko joutui sairaalaan meidän loman ensimmäisenä yönä ja anoppi on aika avuton itsekseen. Paz varmaan lähtee heti ens viikolla pohjoiseen käyttämään pikku-mummoa pappan luona sairaalassa ja ajelee siinä sellaisen vähän yli tuhannen kilometrin lenkin.

Nyt ei ole seuraavaa reissua tiedossa. Tai on se perinteinen Dublinin ”vain aikuisille”-viikonloppu, mutta siihen on vielä kolme kuukautta aikaa. Ja jos Luoja suo, niin minun pitäisi saada paperit ulos Jyväskylän Yliopistosta keväällä ja sen myötä saan (ehkä) ammattikasvatussäätiöltä stipendin. Tietysti sitä ennen pitäis luoda viitisenkymmentä sivua kuolematonta lopputyötekstiä ja räjäyttää asiantuntijoiden tajunta omilla taidoillani. Tuosta hommasta se kirjoittaminen ei ole ongelma, mutta asian saaminen kasaan on. Mutta sen jälkeen on ehkä ansaittu jotain kivaa. Ehkä. 

Mutta nyt painellaan kello sekaisin muutama päivä. Just ollaan menossa saunaan koko sakki - kello on 22.30 eli ihan liian paljon yli normaalin nukkumaanmenoajan. Onneksi huomenna on vielä vapaata - sen jälkeen on tartuttava kaksin käsin toimeen ja uskallettava avata luottokorttilaskut. Gulps.